NYT SAA MUISTELOT RIITTÄÄ JA SIIRRYN TÄHÄN PÄIVÄÄN

Puolivuotiaana ollaan vielä "vaiheessa" kaiken suhteen

"Mitteli on kaikkien ystävä" sanontaa yritän ylläpitää parhaani mukaan ja naapurin koirien Viivin ja Veeran kanssa erityisesti. Suorastaan rakastan Veeraa, joka ei kyllä välitä meikästä roskan vertaa, juoksee vaan frisbeen perässä hulluna. Ja minä hömppänä juoksen Veeran perässä "leiki mun kanssa"-vikinän kanssa. Ei auta. Viivi on se vanhempi puudeli. Toivorikkaana asetun häntä villinä huiskien Viivin eteen... ja saan joka kerta köniini, mutta ei mitteli vähästä periksi anna, positiivisesti vaan uusiksi!

Kuva Sirkka Piirainen. Oikeudet kuvaajalla.

TAPASIN SAILAN, KASVATTAJANI

Olimme käymässä pohjoisessa, Ison kotona. Kyllä oli "isoa" ja komeaa näkymää. Oikein portailla piti hengähtää ja ottaa vauhtia, kun tuntui ilmaa ja avaruutta riittävän. Ukki oli mukava ja viihdyin oikein hyvin kaikkien vieraidenkin kanssa, joita pohjoisessa tuntuu riittävän.
Näytin parhaimmat temppuni ja vauhtia riitti. Emäntä taas huolestui, että meneekö liiankin lujaa. Parasta oli kuitenkin fasaanin metsästys. Iso oli silmät ymmyrkäisenä, että fasaaneja, luonnossa, näillä korkeuksilla. Kyllä on ilmastonmuutos mennyt jo liian pitkälle.

Tässä näkymä sieltä portailta

                             

Kotimatkalla pistäydyimme Sailan luona. Emäntää mietitytti, tunnistanko enää kasvattajaani. No mitä, minähän sain aivan mahdottoman kohtauksen. En oikein tiennyt miten päin olisin, kun tunnistin vanhan kurittajani Rolexin ja Sailan. Tarjoilin koko repertuaarin, juoksin riemurinkiä ruohikolla, päästin ilon pissat ja inisin ja vikisin ja lopulta olimme Sailan kanssa yhtä mylläkkää. Iso ja emäntä katseli vierestä mykkänä. Sellaista. Lopuksi hyväksi nuolin Sailan pikkuvauvan jalat aivan yltympäriinsä. Me mittelit ollaan ihan eri kansaa näes.

Iso luuli olevansa nokkela ja sanoi, että Iita on myytävänä 1200 €:lla. Sailalla oli nenä minun turkissani ja sanoi, että voisi ostaakin. Emäntä ihan hätääntyi ja suhaisi Isolle "ole hiljaa, mitä sinä oikein puhut".

Tässä sitä mietitään, että on järvi vaan..ihana

Kyllä, minä olen suuri järven ystävä!

tosin olen vain kerran erehtynyt tuota kosteaa pintaa kokeilemaan. Emäntä ajatteli tutustuttaa minua lähemmin tuohon ..outoon. Menimme pieneen lahteen, jossa tuo outo liikkui hiljakseen ja emäntä käveli eteenpäin ja jalat hävisi pinnan alle. Katselin vähän aikaa, otin oikein kunnon vauhdin ja ajattelin juosta vetten päällä,kuin eräs... Pian huomasin ettei tassut ota kantaakseen ja käännyin kipin kapin takaisin. Jalat vain alkoivat vispata ja niin tulin kuulemma uimalla takaisin. Emäntää pakkasi naurattamaan, kun ympärilläni lillui mustaa karvaa matalassa vedessä  ja muuten olin kuin vinttikoira! Ilmeeni voitiin tulkita melkein syyttäväksi "miksi et kertonut??" Se oli viimeinen kerta myös meikälle, varmasti!


<><><><>

<>

<><><>              Paras pysyä halkolaatikkotasolla<>

Näin kauempaa olen kyllä järven ihailija

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty

Silloin tällöin mietin, mikä oli se toinen...

Se Toinen

Mikä oli se toinen? Aina silloin tällöin emäntä katselee isolla kivellä järvelle pitkään. Minä sössään ja hästään siinä ja melkein yritän pudota veteen, josta en kylläkään pidä, mutta emäntä ei huomaa edes. Silloin se toinen on mukana siellä kivellä. Se toinen oli isompi ja paimenkoira lapin sukua. Ei ollut niin sosiaalinen ja härdelli kuin meikä. Emännän mukaan sillä ei ole väliä, me ollaan mukavasti erilaisia.

Emännän

Tyhjä penkki
       

Emännän mukaan hänelle tuli tyhjän penkin syndrooma. Mitä sillä nyt tarkoittikin.

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty.

Jää murtuu....

Niinpä siinä sitten kävi, että me Ison kanssa aloimme lähentyä toisiamme. Iso oli niiin helpottunut. Kaikki alkoi -uskokaa tai älkää- pesusienestä!

Löysin aarteen mökin alta.. sehän piti heti tuoda terassille, mutta.. siellä oli myös Iso! Näin miten se lähestyi ja piilotin kiireesti aarteeni..Siitä tuli pienoinen piilota-löydä-leikki.

Kun Iso laittoi illalla villasukkia saunan jälkeen, niin uskalsin varovasti tarttua sukasta pikkuriikkisillä hampaillani ja vedin ja vedin ja sainkin sukan ja juosutin sen kiireesti piiloon ja Iso perässä ja silloin -  voi sanoa - jää oli murrettu ja Isosta alkoi tulla elämäni idoli!

se Iso!

Huh, nyt aloin jo olla vapaa sielu järven rannalla ja viiletin pitkin männikköä ja muistutin ajoittain neulastyynyä ja emäntä oli kauhuissaan ja välillä nauraa kikatti. Taisin olla aika hölmön näköinen.

Kuvien luvaton käyttö kielletty.

Järvi, mökki ja se Iso ja pelottava

Matkasin sitten lopulta sinne uuteen kotiin erinäisten vaiheiden jälkeen. Aluksi nimittäin oli puhe aivan toisesta pennusta ja jopa Nanukista, mutta emäntäni katse palasi aina vaan pieneen vaaleanpunaiseen narunpätkään. (Hänen siskonsa huomautti, että se väri taisikin olla ratkaiseva tekijä.) Mutta ei, ei, ei. Kyllä meillä oli heti yhteys :).

Uudessa paikassa oli vain yksi ongelma, se Iso, jonka saappaat oli isot, ääni oli niin.. erilainen, oli kyllä kierrettävä kaukaa, varmuuden vuoksi. En kertakaikkiaan voinut lähteä edes pissalle ulos, sen Ison kanssa.. varmuuden vuoksi.

tässä tuli..vähän.. tuota.. otettua vääriä asioita..

Emoni Toffo on varsin mukiinmenevän näköinen, nuori nainen. Kuva Leena Partanen

 Kaksi viikkoa siinä meni ja Iso alkoi olla jo vähän epätoivoinen, kun minä en ollut niinkään kiinnostunut hänen seurastaan. Joskus varovaisesti yritti pientä tuttavallista leikkiä, mutta lähdin pian takavasemmalle tai katselin emännän jalkojen takaa.

eräänä päivänä lähdettiin sitten pitkälle matkalle ja lopulta..mielestäni..tultiin koirien paratiisiin. Sain kirmata (tosin pitkän ja perusteelisen tutkimustyön jälkeen) täysin vapaana pitkin tannerta. Emäntäni alkoi hermostua, kun opin varsin pian kulkemaan ensin pienistä portaista ja sitten isommista portaista. Iso sanoi, että antaa olla hermostumatta, ei pentua voi kantakaan, niinpä sitten sain kurvailla vapaasti.

no, joo. Tässä olen vielä vähän hämmennyksissäni

                                                                                                                                                                                                                                   
Kuvien käyttö kielletty ilman lupaa

VIIDEN KOPLA PIHAMAALLA

Meitä oli viisi mustaa vipeltäjää. Emo Toffo oli nimensä mukaisesti toffeen värinen. Isämme oli nuorehko rokkaaja ja musta kuin yö. Taisimme tulla isäämme.

Minulla oli vaaleanpunainen lenkki kaulassa ja rakkain mylläyskaverini oli Nanuk.
Kuva Leena Partanen.

Pihalla oli meno hirmuinen, kun koko kopla oli koossa. Kasvattajamme Saila taisi olla aika voipunut, kun sai keräillä mustia turrukoita milloin multakasalta, milloin ojasta tai ladon sahanmuhista.

kuva Leena Partanen

Eräänä päivänä pihalle ilmestyi näinen ja emon mielestä hieman varottava, iso mieshenkilö. He halusivat uuden koirakumppanin, koska edellinen kumppani oli juuri siirtynyt koirataivaaseen. Nainen vaikuttikin hieman hiljaiselta ja osin apealta. Kuulemma edeltäjäni oli lähes 18 vuotta ollut hyvä kumppani.

Myöhemmin sain selville nainen, tuleva emäntäni, oli heti iskenyt silmänsä minun olemukseeni, mutta siinä vaiheessa kasvattajani oli vielä sitä mieltä, etten ole myynnissä. Hm.. no.. minua ei mikään vielä hetkauttanut, minä tyttö vaan jylttäsin Nanukin kanssa.Tosin taisin maistella seuraavalla kerralla tämän naisen kengännauhoja ja hyviltähän ne maistuivat!